Johanna Takalo
Sopraano
Virtuoottinen koloratuuri Johanna Takalo on monipuolinen taiteilija
hän on kokenut niin oopperan, operetin, musikaalin, tanssin, näyttelemisen kuin kevyenkin musiikin Esittäjä
Oululaislähtöinen Johanna Takalo on koloratuurisopraano, joka sykähdyttää kuulijaansa tunteikkailla ja virtuoottisilla tulkinnoillaan. Johannan lämmin ja iloinen luonne välittyy halki suurenkin salin kuulijan sydämeen.
Johannan kiinnostus laulamiseen syttyi jo lapsena ja laulaminen on kulkenut hänen mukanaan koko elämän. 10-vuotiaana hän hurahti klassisen laulun maailmaan, kun Petroskoin musiikkiteatteri oli vierailemassa Haukiputaan operettiviikoilla, ja Johanna pääsi katsomaan Kálmánin operetin Kreivitär Mariza. Operetissa yhdistyivät kaikki: laulu, näyttämöilmaisu ja tanssi. Johanna oli löytänyt intohimonsa.
Johannan suurin unelma taiteilijana on työskennellä oopperan parissa ja päästä valloittamaan oopperalavat. Oopperassa parasta onkin hänen mielestään se, että hän pääsee yhdistämään kaksi itselleen tärkeää asiaa, laulamisen ja liikeilmaisun. Johanna tähtäsi pitkään ammattibalettitanssijaksi, mutta lopulta laulaminen vei voiton ja hän päätyi Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan laulutaidetta ja sittemmin maisteriopintoja oopperaluokalla.
Johannan tietä laulajan alkutaipaleella luotsasivat Ljudmila ja Vladimir Nedvizhay. Sibelius-Akatemiassa Johanna on opiskellut lehtori Outi Kähkösen ja Sirkka Parviaisen johdolla.

Johanna
Oululaislähtöinen koloratuurisopraano Johanna Takalo on tällä hetkellä osa Sibelius-Akatemian oopperan ensembleä kaudella 2021-2023. Lähitulevaisuudessa Takalo esiintyy Savo-ooppera ry:n tuottamassa ja Jukka Linkolan säveltämässä Minnan taivas -oopperan kantaesityksessä sekä Lisettan roolissa Rossinin oopperassa La Gazzetta, joka on Sibelius-Akatemian oopperan kevään 2022 tuotanto. Takalon merkittävimpiä esiintymisiä ovat tähän mennessä olleet Lucian rooli Brittenin oopperassa Lucretian raiskaus, Dianan rooli Offenbachin operetissa Orfeus Manalassa sekä solistitehtäviä Pori Sinfoniettan Viva l‘opera ja Mozartin matkassa -konserteissa. Takalo on toiminut solistina myös kirkkomusiikkiteoksissa, kuten Brahmsin Ein deutsches Requiem ja Mozartin c-molli-messu.
Takalo aloitti 11-vuotiaana laulutunnit ja liittyi musiikkiteatteriryhmään, jota johti Petroskoin musiikkiteatterin entinen solistipariskunta Ljudmila ja Vladimir Nedvizhai. Heidän valmennuksessaan hän jatkoi määrätietoisesti opiskelua sekä Oulu-opistossa että Oulun konservatoriossa kunnes aloitti musiikkipedagogin opinnot Oulun ammattikorkeakoulussa Airi Tokolan oppilaana vuonna 2014. Hän siirtyi jatkamaan musiikkipedagogin opintojaan Sirkku Wahlroos-Kaitilan luokalle Helsingin Metropolia Ammattikorkeakouluun, josta valmistui 2020. Takalo aloitti opinnot Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolla vuonna 2016 Sirkka Parviaisen johdolla. Kandidaatin tutkinnon jälkeen hän jatkoi maisteriopintoihin Outi Kähkösen luokalle.
Takalolla on vahva tanssi- ja esiintymistausta. Musiikkiteatterin ja laulunopiskelun ohella hän tanssi klassista balettia erikoiskoulutusluokalla tavoitteellisesti 20-vuotiaaksi asti. Jo nuoresta iästä lähtien Takalolla on kokemusta monipuolisesta näyttämötyöskentelystä niin tanssin, oopperan, operetin, musikaalin, näytelmien kuin kevyen musiikin saralta.
Esiintymiset
Johanna on kokenut oopperan, operetin, ja musikaalin taitaja. Hänen pitkä tanssijataustansa mahdollistaa hyvät näyttämöilmaisulliset taidot.
Tulevat näyttämöroolit
Rossini
Lisetta / La Gazzetta – Toukokuussa 2022
Sibelius-Akatemian ooppera
Linkola
Minnan Taivas – 2022
Savo-ooppera ry
Näyttämöroolit
Offenbach
Diana / Orfeus Manalassa – 2019
Helsingin konservatorio
Britten
Lucia / Lucretian raiskaus – 2018
Sibelius-Akatemian ooppera
Mozart
Ensimmäinen nainen / Taikahuilu konserttiversio – 2017
Sibelius-Akatemian ooppera
Konsertit
Konsertit
Maakuntapäivä – 2021: Sävelretki savolaisuuteen
Kuopion kaupunginorkesterin solisti
Mozartin Matkassa – 2020
Pori Sinfoniettan solisti
Viva l’opera – 2019
Pori Sinfoniettan solisti
Yön Salakabaree – 2019
Eloan kamarimusiikkiorkesterin solisti
Laulun lumoissa – 2018
Helsingin poliisisoittokunta & Sibelius-Akatemia
Oratoriot
Magnificat BWV 243
J. S. Bach
Ein Deutches requiem
Brahms
C-molli messu
Mozart
Requiem
Regina coeli
Jouluoratorio
Saint-Saens
Koulutus
Opinnot
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Ooppera maisterikoulutus 2021–
Metropolia AMK / Oulun AMK
Musiikkipedagogin tutkinto 2014–2020
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Laulutaiteen kandidaatin tutkinto 2016-2019
Muut opinnot
Oulu-opisto
Musiikkiteatteri ja yksinlaulu 2005–2015
Oulun AMK
Klassinen baletti, erikoiskoulutus 2005–2010
Mestarikurssit
Soile Isokoski
Andreas Schmidt
Gala El Hadidi
Kielitaito
Suomi / Englanti – sujuva
Ruotsi – hyvä
Saksa / Italia / Venäjä / Espanja – tyydyttävä
Kilpailut
Lappeenrannan laulukilpailu 2019
Semifinalisti
Timo Mustakallio laulukilpailut 2017
Finalisti
Kangasniemen laulukilpailu 2016
Finalisti
Yhteystiedot
info@eurea.fi
040 252 2005